Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Liukuvärjäilyä ja lohikäärmeitä

(Nyt on taas niin hieno otsikko, ettei tosikaan...)
Viime viikonlopun Tampereen reissu meni hyvin, minulla oli hauskaa vaikka sunnuntaipäivä olikin tosi koomainen liian vähäisten yöunien takia. Sitten vielä päädyinkin maanantaina ex tempore lähtemään perheeni mukaan Tallinnaan, kun minulla sattui olemaan vapaapäivä. Töistä jouduin pitämään vapaan vielä tiistainakin, kun maanantai-iltana matkapahoinvointi meni niin pahaksi, etten nukkunut koko yönä...

Kunhan saan valokuvailtua niitä, esittelen vielä Tallinnan ostoksenikin. Löysin vihdoin sen etsimäni yksivärisen maksimekon ♥ Nyt kuitenkin kynsiä.

Iinyllä oli blogissaan kivat galaksikynnet, ja niistä inspiroituneena halusin tehdä jotain sinisävyistä, ja päädyinkin sitten liukuvärjäykseen töpöttelemällä. Se koristelutyyli ei kyllä petä ikinä!


Sininen lakka on Golden Rosen Matte -lakka numero 10, mutta tykkään siitä enemmän epämattana, joten laitoin päälle ihan tavallista päällyslakkaa. Päälle töpöttelin ensin kynsien puoliväliin Wet n Wildin Blue Wants To Be A Millionairea ja ihan kärkiin Golden Rosen Holographic -lakkaa 107. Nämä näyttävät ihanilta auringonvalossa, kun nuo holot kiiltelevät niin nätisti!
 Eilen kävimme myös katsomassa Näin koulutat lohikäärmeesi 2:n ja olimme siis taas lapsiperhekatraan keskellä leffateatterissa... Mutta se oli kyllä hyvä! Ainoa mikä ärsytti, oli se, että lohikäärmeestä ei vaan voi käyttää lyhennettä lohnari... Mur. Kaikki ne lohikäärmeet oli niin hienosti tehty, Hampaaton on kyllä edelleen lempparini.


Enkä voinut sille minkään, että koko ajan jostain hahmosta tai paikasta tuli mieleen Game of Thrones... Siksi hajosinkin, kun löysin tämän kuvan netistä:


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskynnet

Minäkin halusin tehdä omat pääsiäiskynteni, kun niitä on blogeissa niin paljon vilissyt. Olen näihin hirveän tyytyväinen, harvemmin onnistuu kynsien koristelut näin kivasti. Alun perin oli tarkoitus tunkea näihin vielä fimokukkia ja kukkatarroja, mutta onneksi maltoin jättää ne pois...

Peukalon lakkaus on jo vähän ehtinyt kärsiä : (
Vasemman käden kynsissä on samat koristelut, mutta värit menevät vähän eri järjestyksessä.

Meidän oli eilen poikaystäväni kanssa tarkoitus mennä katsomaan The Grand Budapest Hotel, mutta sössittiin kellonaikojen kanssa, joten päädyttiinkin sitten katsomaan Divergent. Se yllätti positiivisesti, pitänee lukea kirjakin. Jospa se Budapest sitten ensi viikonloppuna, se on kyllä pakko nähdä!

Ai niin. Matka on nyt varattu, joten pääset lokakuussa viimein taas Lontooseen ♥

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kynnet & heräteostoksia parhaimmillaan

Toteutinpas viimein eilen illalla pitkään suunnittelemani kynnet. Sekä  Rimmelin lakan että Sally Hansenin kokokynnentarrat ostin Anttilasta naurettavan halpaan hintaan joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Tarrat olivat euron ja lakka kaksi euroa.


Tarrat olivat helmompia käsitellä kuin aikaisemmin kokeilemani Seppälän halpismerkkitarrat, vaikka kärjet epätasaisiksi ja röpelöisiksi taas jäivätkin. Voi toki olla, että hermoni eivät menneet tarroihin tällä kertaa senkään takia, että laitoin ne vain kahteen kynteen kaikkien kymmenen sijaan : D


Kävimme eilen kotikotonani hakemassa espanjantuliaiset ja äitini oli halunnut tavalliseen kahviin kyllästyneenä ja espressoon ihastuneena ostaa heti Suomeen päästyään Nescafén Dolce Gusto -kahvikoneen, kun ne kaiken lisäksi olivat Citymarketissa hyvässä tarjouksessa. Kateushan siitä chocochinot juotuamme iski, ja kävimme poikaystäväni kanssa hakemassa myös itsellemme kyseisen vekottimen. Olin vähän suunnitellut, että olisimme pyytäneet Dolce Guston ensi jouluna lahjaksi (looginen jatkumo sille, että nyt jouluna pyysimme Sodastreamin), mutta hups.

Nyt on vähän masennusfiilis, kun tämä loma ei ollutkaan läheskään yhtä stressivapaa kuin lomien kaiken logiikan mukaan kuuluisi olla, mutta ehkä tämä tästä. Luulisi ainakin aurinkoisen sään piristävän.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudenvuoden sekametelikynnet

Hei taas ja oikein hyvää uutta vuotta 2014 lukijoilleni!

Otsikko kertookin suurinpiirtein jo kaiken muun oleellisen. Halusin tehdä uudenvuoden kunniaksi vähän jotain muuta kuin tylsät yksiväriset kynnet, kun en lähiaikoina muuten ole mitään sen hienompaa tai monimukaisempaa tehnyt. No, kynsistä tuli kivat, mutta kamera ei oikein suostunut yhteistyöhön. Kameran ruudulla kuvat näyttivät ihan ok:lta, mutta koneella sitten huomasin, että ihan tärähtäneitähän kaikki. En vieläkään oikein tule toimeen supermakron kanssa.



Hmm, mitäs muuta... Sinänsä joululomalla ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta kyllä täällä asunnossa vielä tekemistä riittää. Mitään tavaraa ei kuitenkaan onneksi enää puutu, se osa sentään on jo hoidossa. Niin ja joo, oli meillä perjantaina kaveriporukan kesken ns. tuparit.

Muiden blogeista inspiroituneena ajattelin myös tehdä jonkinlaisen muistopostauksen vuodesta 2013, mutta se tulee varmaan vasta ylihuomenna. Ajattelin sen olevan kiva idea, kun suurin osa tästä vuodesta on mennyt blogitauolla, niin senkin takia voisi vähän vuoden tapahtumia kerrata.

torstai 19. joulukuuta 2013

Lakkoja ja elokuvia

Blogin ulkoasu koki eilen pari muutosta - löysin tämän söpön violetin taustakuvan, sekä taiteilin uuden bannerin. Nyt taas kelpaa vähäksi aikaa.

Hii, voitin Iinyn blogissa arvonnan ja palkinto saapui postilaatikkooni eilen. OPI on nykyään varmaan lempikynsilakkamerkkini, mutta on se silti niin hintava, että itse niitä harvemmin ostelen muuten kuin satunnaisesti alennusmyynnistä. Siksi oli oikein kiva yllätys voittaa tämä minilakkasetti : )

Not Like the Movies, Last Friday Night
The One That Got Away, Teenage Dream

Sitten muita kuulumisia. Juuri nyt yritän toipua toimitusketjun hallinnan tentin jälkeisestä multivitutuksesta, mutta muuten kuuluu oikein hyvää. Olin jo varautunut siihen, että joutuisin kirjoittamaan kymmenittäin hakemuksia työharjoittelupaikkaa metsästäessä, mutta ehdin kirjoittaa vain kaksi, kun toisesta jo vastattiinkin myöntävästi. Eilen kävin tekemässä sopimukset, eli olen nyt sitten alkukesän harjoittelijana paikallisessa yhdistyksessä, joka mm. järjestää kaikki kaupungin tapahtumat, markkinat jne. Suuri helpotus, että pääsin noinkin helpolla, ja onnistuin saamaan tosi mielenkiintoisen harjoittelupaikan.

Illalla ollaan menossa katsomaan Hobitti, jei. Olen muutenkin lähipäivinä katsonut tosi paljon elokuvia taas. Tiistaina katsottiin kahden kaverin kanssa A Walk To Remember. Eilen katsoin Cluelessin ja Fish Tankin, kun muistin taas tietokoneelleni tallentamani klassikkoelokuvalistan, josta olen ajatellut kahlata ainakin nuo uusimmat läpi. Niitä 20-luvun elokuvia en varmaan edes mistään käsiini katsottavaksi saisi.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Fascination is the way that we feel

Eilen illalla äitini sattui bongaamaan, että KooKengässä Converset olivat alennuksessa, joten sinne sitten suuntasimme minulle yhtä kenkäparia kotiuttamaan. Minulla on ennestään jo kahdet converset - yhet kokomustat ja yhdet punamustakuviolliset - mutta ne mustat ovat jo viitisen vuotta vanhat ja kovasti käytetyt, joten ne ovat jo todella kulahtaneet.

Väriä mietin kovasti persikan, mintunvihreän ja pinkin välillä, mutta jälkimmäiseen sitten lopulta päädyin. Kaksi ensimmäistä ehkä olisivat monikäyttöisempiä värejä, mutta olen niin pitkään haaveillut pinkeistä converseista, joten pakkohan se oli.


Uskaltauduin päällyslakkapulloni vihdoin tyhjennyttyä kokeilla tehdä omaa frankenlakkaa, eli siis sekoitusta eri kynsilakoista. Yhdestä youtubetutoriaalista bongasin myös, että jauhemaisia luomivärejä voi myös laittaa frankeneihin, joten kahta sellaistakin käytin. Ensiksi kuvassa kaikki lakat, joita frankeniin tuli tungettua (noin monta lähinnä siksi, etten halunnut yhtä yksittäistä kovinkaan paljoa laittaa), sitten lopputulos.


Tuntuu, ettei noista kynsilakoista läheskään kaikki erotu yhtään mitenkään, vain glitterit ja violetti. Esim. kultainen vivahde olisi voinut olla kiva. Mutta no can do.


Noiden kaikkien ainesosien sekoittumaan saaminen oli muuten aika hankalaa, vaikka kuinka käänteli ja väänteli ja ravisteli, epätasainen ne silti tosi pitkään oli. Ja melkein kaikki glitterit näyttävät nyt valuneen pohjalle.

Tämän päivän ja huomisen photochallengekuvat tulevat kumpikin huomenna.

lauantai 12. tammikuuta 2013

I think I have everything I need

Eilen postilaatikkoon tupsahti jeans.fi:stä tilattu paketti. Aluksi oli tarkoitus vain tilata alla olevat tekoripset penkkaripukuani varten, mutta kun huomasin että alle 10 euron tilauksista tulee neljän euron pientoimituslisä mutta suuremmasta summasta ei mitään toimituskuluja, niin pitihän sitä pakettiin jotain muutakin etsiä, haha.


Olen siis penkkareina tiikeri ja ajattelin tällaisten ripsien auttavan kissamaisen meikin aikaansaamisessa - ja nuo oranssit koristestrassitkin sopivat väriltään kivasti. Vähän on vielä tarkempi idea hukassa, kun en niin taitava meikkien kanssa ole, eli siis joku tällainenkaan ei minulta ihan onnistu enkä koko kasvoja haluaisi maskeerata. Saa siis ehdottaa/kertoa ideoita!


Tällainen Wicked Witch -niminen Kleancolorin minilakkasetti pääsi siis tilaukseen myös. Hintaa oli 9,90€ ja sävyt ovat vasemmalta oikealle 198 Bite me, 107 Boogie nights, 101 Concrete Gray, 5 Black ja 4 White. Uutta valkoista lakkaa olenkin jo jonkin aikaa etsinyt, kun Coloramani on aika lopussa eikä laadultaan kovin kehuttava ja lisäksi musta lakkanikin vetelee viimeisiään. En tiedä, kuinka paljon harmaalle lakalle tulee olemaan käyttöä, mutta kivalta sävyltä näyttää. Bite me on näistä varmaan suosikkini, ja kunnollista punaista en tuota ennen vielä omistanutkaan.

maanantai 7. tammikuuta 2013

I don't know why but I wish that maybe I could lose myself

Kuviakuviakuvia ja höpinää tulossa.

Ennen joulua postilaatikkoon tupsahti Hannabellan blogista voittamani arvontapalkinto, eli MaxFactorin kynsilakka (Red Carpet Glam) ja Trindin Nail Magic Buffer bufferviila. Viila jää laatikkoon odottamaan vuoroaan kun toinen buffer on nyt käytössä, lakka on puolikkaalle kynnelle päässyt, enkä oikein vieläkään saa selkoa tuosta sävystä - jotain punaisen ja oranssin väliltä.


Loman aikana näitä Lontoosta Disney-kaupasta löytämiäni ihania Jack Skellington -sukkia tuli käytettyä melkoisesti, olen aivan rakastunut niihin.


Joululahjaksi sain mm. Vampyyripäiväkirjan 1. ja 3. tuotantokauden (kakkosen omistin ennestään, olen tässä nyt maratoonaillut kaikkia kausia putkeen), Frendien 2. kauden, Carlos Ruiz Zafonin Taivasten vanki -kirjan, Christopher Paolinin Perillinen -kirjan ja alla olevan Dorothy Perkinsin laukun.



perjantai 7. joulukuuta 2012

Boyfriend nails

Lontoossa ei tapahtunut mitään järin ihmeellistä ja outoa kyllä, en löytänyt sieltä yhtään mitään vaatteita. Vakiopaikassani Dorothy Perkinsissäkään ei enää ollut niitä täydellisen mallisia perustoppeja, joten ne jäivät ostamatta. Muutenkaan en mitään sen erityisempää ostanut, tuliaisten ja ruuan lisäksi tämä ja tämä. Jälkimmäinen mielestäni ihan mielettömän hyvä ostos, kahdellakymmenellä punnalla Fantastic Beasts and Where to Find Them, Quidditch Through the Ages ja The Tales of Beedle the Bard kovakantisina tuollaisessa hienossa "kotelossa". Kyllä, Potter-fanityttöni pääsi hieman vauhtiin.

Ja sitten syy otsikolle - niin monta kertaa olen lähiaikoina blogeissa nähnyt näitä, että miehet lakkaavat bloggaajien kynnet, joten pitihän minunkin pyytää poikaystäväni yrittämään lakata kynsiäni. Tekniikka murulla oli hieman hukassa, mm. toisen käden kynsien aluslakat levitti kastamatta sutia kertaakaan uudelleen lakkaan ja välillä tuli leviteltyä lakkaa niin monella vedolla ja niin kuivalla sudilla, että osa jo pyyhkiytyi pois. Ja pinta tuppasi jäämään aika epätasaiseksi ja möykkyiseksi. Hienosti poikaystäväni kuitenkin ensikertalaiseksi pärjäsi :'D Tässä tulos:


Näihin kynsiin hän oli ihan tyytyväinen. Alla mustaa lakkaa ja päälle pinkkiä, lopputulos aika jännä violetti.


Oikea käsi taas meni hieman soheltamiseksi. Aluksi yritettiin lakata kynnet puoliksi mustiksi, mutta nimettömään tulikin hassuja raitoja ja muihinkin kynsiin yritettiin saada niitä. Epämääräisiä kuvioita yritettiin peittää uudella kerroksella pinkkiä, jolloin nekin muuttuivat hieman violeteiksi.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

That's just who I am this week

Lähiaikoina vähän väliä tulee mietittyä, että miksi ihmeessä minä edes yritän väkertää kaikkia hienompia ja monimutkaisempia kynsiä, kun suurin osa niistä menee kuitenkin mönkään. No, viimeviikkoisesta onnistuneesta liukuvärjäyskokeilusta innostuneena ajattelin kokeilla tänään uudestaan - ihan kivalta nuo kauempaa katsottuna näyttävät (ja suht hyviltä noissa kuvissakin), mutta huh miten epätasaisesti nuo lakat menivät.


 

Alempi lakka eli Wet'n'Wildin Hannah Pinktana ei oikein erotu ja pinkki Lumene Natural Coden Little Devil taas ei oikein ollut paras valinta tähän, muttei nyt muutakaan tähän sopivaa pinkkiä ollut siihen piti tyytyä.

Ja kun pihalle kameran kanssa kuvailemaan päädyin niin ajattelin samalla räpsiä pari kuvaa uudesta talvitakistani, johon olen ihan rakastunut... Päätin jo alkusyksystä, että täksi talveksi haluan parkamallisen talvitakin ja Cubukselta tuo löytyi, juuri sellainen kuin etsinkin.


Sitten kun vielä löytäisi jostain ne täydelliset talvikengät... Viimetalviset vielä muuten menisivät (ja ovat edelleen maailman kauneimmat saappaat/nilkkurit), mutta niiden koroilla ei oikein autoa ajella, joten pitäisi löytää jotkut vähän matalammat, kiilakorkoiset tai tasapohjaiset vielä lisäksi. Kovasti olen jo katsellut, mutta kenkäkaupoissa ei vielä oikein tahdo löytyä muita kuin syyssaappaita vielä.

Autolla ajamisesta puheen ollen, voitteko kuvitella, kuinka turhauttavaa on katsella pihassa nököttävää söpönväristä Opel Vectraa, jolla en vielä puoleentoista kuukauteen (ainakaan, toivotaan ettei kovin pitkälle kortin saaminen veny) pääse ajelemaan? Viime viikolla kun se tuli ja syntymäpäiväni ovat vasta marraskuun puolessa välissä. Miksi, miksi olen syntynyt ihan loppuvuodesta?

torstai 23. elokuuta 2012

And let me loose my voice singing all my favourite songs

Tämän illan soundtrack onkin nyt The Cabin Symphony Soldier -levy, sillä huomasin Twitteristä, että tänään sen ilmestymisestä on tasan vuosi. Jee.

Ensimmäinen ajotuntini on ensi viikon tiistaina ja minusta tuntuu, että olen siihen mennessä kuollut hermoilusta. Lisäksi, opettajalla on paha tapa kertoa ihan koko ajan teoriatunneilla kaikenlaisista kamalista onnettomuuksista, kohta en uskalla ikinä auton rattiin, ainakaan jos lähistöllä on kuorma-autoja tai rekkoja.

Olen tässä muutaman päivän aikana löytänyt itselleni kolmet uudet kengät, voisin laitella kuvaa niistä:
 
Kahdet ensimmäiset Prismasta (hah, lähdettiin alun perin äitin kanssa ostamaan tuorejuustoa juustokakkuun, mutta kierrettiinkin kenkäosaston kautta ja kävi näin), vikat Aleksi 13:sta.

Maanantaina kokeilin ensimmäisen kerran tehdä itse ranskalaisen manikyyrin ja meinasi kyllä mennä niiden manikyyritarrojen kanssa hermot, kun ne eivät tahtoneet pysyä millään, mutta olen kyllä aika ylpeä itsestäni. Ensimmäiseksi yritykseksi nuo onnistuivat ihan hyvin.

Ja tiistaina varattiin synttäreistäni seuraavalle viikonlopulle se tooosi kauan suunniteltu Lontoonmatka, parhaan ystäväni, äitini ja äitini kaverin kanssa. On ollutkin jo ihan mieletön ikävä Lontoota (miten johonkin paikkaan voikin kiintyä niin paljon..?), en malta odottaa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

We're the new face of failure

Kävin toissapäivänä katsomassa Lumikin ja metsästäjän, se oli aika hyvä (jos Kristen Stewartin ilmettä ei lasketa). Ja oli kivaa ekan kerran pitkään aikaan käydä katsomassa joku elokuva semirandomisti ja hirveästi suunnittelematta, kun yleensä tulee käytyä katsomassa sellaisia elokuvia, joita on odottanut ihan hirveästi ja yleensä vielä ne pohjautuvat johonkin kirjaan. Eli siis on valmiiksi jo kauheasti ennakko-odotuksia ja sitten pettyy. Mutta nyt ei Lumikin kanssa ollut, niin se yllätti tosi positiivisesti.

Niin ja Chris Hemsworth on ihan hiton kuuma (mikä niissä rentuissa aina on?), pitänee Thorkin jossain välissä saada katsottua... Ja Charlize Theron oli ihan törkeän kaunis.


~

Jaksoin ekan kerran tänä kesänä lakata varpaan kynnet, jee. Viime kerta taisikin olla toissakesänä, hups... Lisäksi rakkauteni jota nykyään saa myös Suomesta (en tiedä kuinka kauan on saanut, ite huomasin pari viikkoa sitten) ♥