Olemme torstaihin asti kissanvahteina, kun vanhempani ja veljeni lähtivät Espanjaan. Tämä on jotenkin aika haikeaa olla täällä ekaa kertaa muuton jälkeen pidempi aika niin, että mulla ei ole edes omaa huonetta täällä. On ollut kuitenkin kiva saada viettää aikaa Elsan kanssa, ostin sille sunnuntaina uuden lelun ja siitä on riittänyt iloa.
Tänään myös sain viimein sen odottamani rustolävistyksen! En tainnutkaan täällä blogissa sanoa, mutta viime viikolla lävistäjä joutui perumaan ajan, kun hänen poikansa oli joutunut sairaalaan ja sain uuden ajan täksi päiväksi. Eihän tuollaiselle minkään voi, mutta on se nyt aika minun tuuria, että tällaisia viivästyksiä tapahtuukin.
Olin varautunut valtavaan tuskaan, sillä rook kuulemma on yksi kivuliaimmista korvan alueen lävistyksistä, mutta ei se sitten loppujen lopuksi tuntunut hirveästi miltään.
(Kännykkäkuvia taas, koska vaikka muistin tänään napata kameran mukaan aamulla kotona käydessäni, eihän minulla sen johtoa mukana ole...)