Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Summer in pictures

Heihoi.
 
Paljon on taas lähiviikkoina tapahtunut, ja ajattelin avata tekemisiäni kuvien avulla. Olen onneksi aktivoitunut tosi paljon kuvien ottamisessa, siitä olen tyytyväinen! Viime vuonna otin kuvia yhtään mistään tosi vähän, se harmitti mua tosi paljon ja silloin päätin että tänä vuonna tsemppaan oikein kunnolla. Tämän huomaa myös siinä, että olen Instagramissakin nykyään aktiivisempi : D
 
 
Heinäkuun alussa uskaltauduin viimein heittämään talviturkin, juhannuksenakin se tuli jätettyä väliin. Samalla mökillä leikin puhelin panoraamakuvaus-ominaisuudella, en olekaan ennen päässyt kokeilemaan ja se on tosi hauskaa!


Terasseilla istuskelemassa on tullut käytyä muutaman kerran, musta on kesäisin parasta lähteä ulos nauttimaan ilta-auringosta kivojen ihmisten kanssa.


Materialistiminäni on nyt myös erittäin tyytyväinen, sillä äitini osti minulle elämäni ensimmäiset Vansin kengät! Katsokaa nyt, ne on niiiin nätit ♥


Viime viikonloppuna meillä oli poikaystäväni kanssa viisivuotispäivä ja lähdimme sen kunniaksi Helsinkiin, kun junalla niin halvalla pääsi. Kävimme aluksi syömässä Vapianossa, joka on nykyään kyllä ehdottomasti yksi lemppariravintoloistani. Tällä kertaa söin crema di pollo -pastan, jonka oli ihan sikahyvää!

Leopardinpentu!
Syömisen jälkeen suuntasimme tiemme Korkeasaareen, jonne olen hinkunut koko kesän! Ei se ollut ehkä niin jännä paikka kuin lapsuudenmuistojen perusteella odotin, mutta kivaa oli silti. Kaikenlaisia kivoja eläimiä pääsin katsomaan, mutta eniten odottamani otukset eli manulit menivät vähän ohi, kun ne olivat nukkumassa. Näimme vain harmaan möykyn perällä : (


Korkeasaaren jälkeen kävimme vielä Burger Kingissä iltapalalla (toinen kerta Suomessa!) ja terassilla, kun paluujuna lähti aika myöhään eikä kävellä enää jaksanut. Enpä ole aikaisemmin yhtä hyvää sangriaa baarista tms. saanut! Namnam.
 

Muun kuvaamisinnon myötä olen saanut myös innostuksen selfieiden napsimiseen takaisin. Se on kivaa siinäkin mielessä että musta on hauskaa jälkeenpäin aina katsella esimerkiksi hiustyylin muuttumista : D Nytkin kun kävin vasta parturissa ja hiuksista lähti pituutta aika paljon, kuvista on sitten kiva katsoa kuinka nopeasti ne kasvavat takaisin taas aikaisempaan mittaan.

Nyt minä sanon näkemiin ja ryhdyn katsomaan elokuvaa, moimoi!

torstai 7. toukokuuta 2015

Happy days

Heissan!

Vappu meni täällä oikein kivasti, vapunaattona olin opiskelijakunnan hallituksen jäsenenä järkkäämässä patsaan lakitusta ja se meni alkuillasta hyvin, Unto sai lakkinsa kunnialla ja ongelmitta. Sen jälkeen sitten hengailtiin muutaman kaverin kanssa kuohuvan, snapsien ja pizzan merkeissä, ennen kuin hieman ennen puolta yötä suunnattiin baariin.
Lakkipäät edustaa, sattumalta aika matching outfits
Mun vappujuomaksi valikoitui kaverin suosittelemana söpön vaaleanpunainen Platino Pink Moscato, joka oli ehkä loppujen lopuksi hieman liian makeaa mun makuun, mutta hyvää silti!
Itse vapunpäivän sitten lähinnä podin krapulaa ja illalla kävin katsomassa Age of Ultronin. Tykkäsin siitä tosi paljon enemmän kuin ensimmäisestä Avengersista, en edes oikein tiedä miksi. Se Natasha/Bruce-kuvio vähän hämmensi ja vei turhan paljon ruutuaikaa, mutta esimerkiksi Scarlet Witch oli kiva uusi hahmo. Toisaalta mun mielestä Guardians of the Galaxy kumminkin hakkaa Avengersit edelleen mennen tullen.

Sitten vielä vähän vappua edeltäviin juttuihin. Pari viikkoa sitten täällä Kouvolassa oli Muodin Yö ja kävin piipahtamassa siellä kaverini kanssa, ja H&M:stä lähti mukaani muutama tarjousjuttu.



Ensin korut. Ekaa kaulakorua olen käyttänyt lähipäivinä tosi paljon, musta toi on hauskan erilainen (ja tuota on tosi koukuttavaa räplätä)! Noita rannekoruja on siis kolme, kaksi kullanväristä ja yksi hopanvärinen. Ne eivät ole vielä käyttöön pahemmin päässeet, kesämekkokautena sitten : ) Tykkään kesämekkojen kanssa aina käyttää kaikenlaisia rannekoruja.


Kasvonaamion otin lähinnä nostalgiasyistä, koska muistan joskus muutama vuosi sitten käyttäneeni näitä H&M:n naamioita tosi paljon ja tykänneeni niistä. Huulipuniakin oli pakko yksi ottaa kun halvalla sai, ruskeansävyinen tällä kertaa. Ja nämä kaikki siis yhteensä kympillä!


Sain myös itselleni uudet lenkkarit vanhojen kuluneiden ja hiertävien tilalle, isäni suostui onneksi sponsoroimaan kun nätisti pyysin ^^ Nyt on kelvannut kipitellä menemään, kun nämä ovat ihan mielettömän hyvät jalassa ja ihanan pirteän värisetkin vielä! Normaalihinta näillä oli 159 €, mutta sattuivat olemaan -50 %.

Olen muuten tässä edellisen postauksen jälkeen uudistellut vähän blogin ulkoasua, alkoi se edellinen tausta kyllästyttää. Samalla tein uuden bannerinkin. Simppelillä linjalla edelleen mennään, mutta halusin siihen edes hieman väriä kun uusi tausta on harmaasävyinen.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lontoo, part 2

Dodiiin. Piti oikein pohtia, enkö minä tosissaan ostanut sen enempää mitään Lontoosta : D Vaatteitakaan oikeastaan en löytänyt yhtään, en edes sitä etsimääni mekkoa Itsenäisyyspäivän gaalaan... Pitää aloittaa siis nettikauppojen koluaminen, oivoi.

En tiedä, onko rakkauteni galaksikuviota kohtaan ennen tullut ilmi täällä blogissa, mutta nyt sitten viimeistään! Löysin yhdestä urheilukaupasta ehkä mulle täydellisimmät kengät ikinä:

Huomatkaa tyylikkäät tipusukat...
Katsokaa nyt niitä! ♥ Hetken epäröin tuon pinkin värin kanssa, että ovatko nuo nyt liian räikeät, mutta nuo olivat niin halvatkin (9,5 puntaa), että pakkohan ne oli ottaa. Ja nyt ne ovat sitten olleet jalassani melkein joka päivä : D

Hauskaa näissä kengissä on myös se, että päivää tai paria aikaisemmin pikkuveljeni oli päivitellyt sitä, kuinka paljon (= hänen mielestään liikaa) kaikkea galaksikuvioista mulla on. Veljeni ilme oli aika mahtava, kun tulin hihitellen kaupasta ulos ja näytin sille nämä kengät :'D

Enhän minä sieltä Twiningsin myymälästä voinut lähteä ostamatta mitään... Alunperin meinasin ostaa pari pakettia jotakin irtoteetä, mutta sitten tuntui fiksuimmalta ostaa tällainen setti, jossa on vähän useampaa teetä ja nämä nyt olivat teepusseja. Tässä paketissa on 6 eri Twiningsin tunnetumpaa teetä: Earl's Grey, Lady Grey, English Breakfast, Assam, Ceylon ja Darjeeling. Kaikkia en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta etenkin Lady Greyhin tykästyin kovasti.


Ostin Buckhingham Palacen matkamuistomyymälästä äidilleni syntymäpäivälahjan ja halusin samalla sieltä edes jotain pientä itsellenikin, joten nappasin tällaisen paksun kangaskassin. Tämä on ehkä hieman liian pieni kauppakassiksi, joten saa nähdä mitä käyttöä tälle keksin...


Katselin jo Harrodsilla näitä kivoja lompakoita, mutta en ostanut sillä en minä periaatteessa uutta lompakkoa vielä edes tarvitse, nykyinenkin on vielä ihan ehjä... Mutta tavaratalolla oli kuitenkin myymälä vielä lentokentälläkin ja siellä nämä lompakot olivat melkein kymmenen puntaa halvempia, joten menin sitten ostamaan : D Mieluiten ehkä olisin halunnut kirkkaanpunaiset, mutta niitä ei enää lentokentällä ollut.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Piristystä syksyyn

Huh, kiireen pitäisi jo vähitellen alkaa helpotta, mutta stressitaso ei todellakaan vielä ole laskenut. Blogia olen kyllä miettinyt ja postauksia suunnitellut, mutta kotona ei ole vain tehnyt mieli avata Bloggeria vaan olla tekemättä yhtään mitään. Perinteisen syysflunssankin sairastin juuri, mutta sekin on onneksi jo suurin piirtein ohi.

Nyt minulla on kuitenkin taas esiteltävänä kaikkea uutta kivaa, jota olen ostanut tai saanut syksyä piristämään. Äitini on jostain syystä lähipäivinä nyt hemmotellut minua paljon kaikenlaisella kivalla, mitä itse en köyhänä opiskelijana ole raaskinut ostaa.

Vaeltelen aina valokuvatessa ympäri kämppää parasta valaistusta etsiessäni ja tällä kertaa se löytyi keittiöstä : D
Edelliset syyskenkäni (tässä postauksessa esitellyt, nuo kolmannet) olen jo onnistunut käyttämään aika loppuun, joten oli ihan mukavaa saada uudet ja ei kuran pilaamat kengät odottelemaan kylmempiä säitä. Noista bootseista tykkään hirveästi, mutta niiden pinta on jo tosi kulunut, joten ne eivät näytä enää kovin siisteiltä.

Ihailin maiharityylisiä kenkiä jo viime talvena ja nämä ovat vielä sellaisiksi kivan sirot, tykkään! Kun vain tulisi sellaiset säät, että noita voisi käyttää... Nyt on vielä vähän turhan lämmin.


Taidan olla tässä jutussa useamman vuoden jäljessä, kun siitä isoimmasta Nomination-buumista on jo aikaa... Äiti pääti haluta itselleen tällaisen ja kysäisi korukaupassa, että ottaako minullekin. Enhän minä siitä nyt kieltäytynyt : D Muita koristepaloja minulla ei tuohon vielä ole, kuin tuo S-kirjain.

Sitten hiusjuttuja:


Minun on pitänyt hehkuttaa Aussieta täällä blogissa jo aikaisemmin. Colour Mate -shampoota ostin ensimmäisen kerran keväällä ja tykästyin siihen tosi paljon, hiuksista tulee niin kivan puhtaan tuntuiset! Tuo hoitoaine on ollut käytössä nyt pari päivää, siihenkin olen ollut tyytyväinen.

 
Nyt minulla on myös viimein haaveilemani matkakokoinen Tangle Teezer! Tuo värikin on niin nätti ♥

Nyt minä sanon taas hei hei, ja painun tiskailemaan kun siihen kerrankin löytyy intoa :o Seuraavassa postauksessa pääsen toivottavasti esittelemään tilaamani ihanan neulepaidan!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Materialismionnellisuus-päivä?

Odotukseni palkittiin vihdoin, ja postilaatikosta löytyi Asoksen paketti. Toinen ostokseni oli ihan perus wet look -legginsit Vero Modalta, sillä aikaisemmat Marks and Spenceriltä tilaamani alkavat jo olla aika kulahtaneet. Ja minähän en ilman wet look -legginsejä pärjää : D
 
Toinen ostos, kivalla ja räikeällä printillä minut ihastuttaneet shortsit olivat aluksi pieni hämmennys. Malli oli nimittäin pidempi ja löysempi kuin odotin ja alkuun nämä tuntuivat hassulta päällä, mutta kesällä löysät vaatteet on kivoja.
 
 
Onpas muuten ihanaa päästä kotona muokkailemaan kuvia Gimpin kanssa, kun töissä pitää käyttää kuvanmuokkaukseen outoa uutta Photoshop Elementsiä, jota en osaa käyttää sitten yhtään. Ominaisuuksiahan siinä on vaikka kuinka, jos vain olisi aikaa perehtyä niihin kaikkiin kunnolla...
 
Olin myös tänään mukana äitini ja pikkuveljeni mukana etsimässä veljelleni juhlakenkiä rippijuhlia varten. Samalla äitini ajatteli etsiä myös itselleen kengät juhliin ja samalla reissulla mukaani tarttuivat uudet ballerinat. Viime viikolla totesin, että edelliset mustat ballerinani ovat jo niin kamalassa kunnossa, että uudet tulivat todellakin tarpeeseen. Kookengästä nämä uudet, siis.


Kuuntelen tässä kirjoittaessani repeatilla Fall Out Boyn Sophomore Slump or the Comeback of the Yearia (aka the kappale, jonka mukaan tämän bloginkin nimesin) ja en taas ymmärrä, miten yksi kappale voi saada aikaiseksi tällaisen olon. Hnngh. Herätti tatuointihaaveilunikin taas.

torstai 13. helmikuuta 2014

Ostoksiapostoksia

Myyh, juuri minun tuuriani, että lävistäjä ei ollutkaan tänään paikalla, varasin siis ajan ja saan rookini ensi keskiviikkona.

Ajattelin nyt siis vähän esitellä Tampereen ostoksiani. Paita ja kengät lähtivät mukaani lähinnä vain siksi, että mukanani olevat vaatteet ja kengät eivät tuntuneetkaan enää tarpeeksi kivoilta laitettavaksi illalla baariin, joten ei muu auttanut kuin ostaa jotain : D Käärmekorvikset ostin muuten vain, olen pitkään etsinyt jotain niiden tyylisiä.




Minusta on hassua ja outoa, etten nähnyt keskustassa kävellessäni kuin kaksi penkkariasuista ihmistä. Taisin päästä koulusta hieman liian myöhään.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Fascination is the way that we feel

Eilen illalla äitini sattui bongaamaan, että KooKengässä Converset olivat alennuksessa, joten sinne sitten suuntasimme minulle yhtä kenkäparia kotiuttamaan. Minulla on ennestään jo kahdet converset - yhet kokomustat ja yhdet punamustakuviolliset - mutta ne mustat ovat jo viitisen vuotta vanhat ja kovasti käytetyt, joten ne ovat jo todella kulahtaneet.

Väriä mietin kovasti persikan, mintunvihreän ja pinkin välillä, mutta jälkimmäiseen sitten lopulta päädyin. Kaksi ensimmäistä ehkä olisivat monikäyttöisempiä värejä, mutta olen niin pitkään haaveillut pinkeistä converseista, joten pakkohan se oli.


Uskaltauduin päällyslakkapulloni vihdoin tyhjennyttyä kokeilla tehdä omaa frankenlakkaa, eli siis sekoitusta eri kynsilakoista. Yhdestä youtubetutoriaalista bongasin myös, että jauhemaisia luomivärejä voi myös laittaa frankeneihin, joten kahta sellaistakin käytin. Ensiksi kuvassa kaikki lakat, joita frankeniin tuli tungettua (noin monta lähinnä siksi, etten halunnut yhtä yksittäistä kovinkaan paljoa laittaa), sitten lopputulos.


Tuntuu, ettei noista kynsilakoista läheskään kaikki erotu yhtään mitenkään, vain glitterit ja violetti. Esim. kultainen vivahde olisi voinut olla kiva. Mutta no can do.


Noiden kaikkien ainesosien sekoittumaan saaminen oli muuten aika hankalaa, vaikka kuinka käänteli ja väänteli ja ravisteli, epätasainen ne silti tosi pitkään oli. Ja melkein kaikki glitterit näyttävät nyt valuneen pohjalle.

Tämän päivän ja huomisen photochallengekuvat tulevat kumpikin huomenna.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Oh he surely must be happy with everything he's got

Piti tämä postaus tehdä jo eilen, mutta sitten kuvien rajailuun ja pienentämiseen menikin sen verran aikaa, etten enää ehtinytkään ja loppuillan oli muuta tekemistä. Kiireestä puheen olen, huolestuttaa NaNon onnistuminen nyt taas oikein toden teolla, sillä marraskuulle ilmestyy koko ajan lisää ja lisää ohjelmaa ja varsinkin loppukuusta olen niin kiireinen, että eihän sitä kirjoittamisaikaa ole kohta ollenkaan. En kuitenkaan tänä vuonna haluaisi luovuttaa kesken...

Mutta niin. Lauantaina käytiin mummolassa ja mummi taas hemmotteli minua antamalla mukaan kaikenlaista, hih. Yhtä kuppia ja miniteepannua en kuvannut, mutta muut tässä:




Sitten muita ostosteluja - löysin vihdoin ne talvikengät, alkoihan niitä kauppoihinkin viimein ilmestyä. Ovat kyllä varmaan kalleimmat koskaan omistamani kengät, huhhui. Ne löytyivät Aleksi 13:sta, kuten lähestulkoon kaikki kenkäni nykyään. Pipo on H&M:stä ja nahkarukkaset Tigeristä.


Alimmassa kuvassa näkyy myös uudet hiukseni, kävin parturissa syyslomalla. Ne ovat siis liukuvärjätyt, mutta kameran salama vääristää niiden väriä aina, enkä ole saanut niistä oikein todenmukaista kuvaa. Joko kaikki hiukset näyttävät samanvärisiltä kuvassa tai sitten latvat ovat punaiset...

torstai 23. elokuuta 2012

And let me loose my voice singing all my favourite songs

Tämän illan soundtrack onkin nyt The Cabin Symphony Soldier -levy, sillä huomasin Twitteristä, että tänään sen ilmestymisestä on tasan vuosi. Jee.

Ensimmäinen ajotuntini on ensi viikon tiistaina ja minusta tuntuu, että olen siihen mennessä kuollut hermoilusta. Lisäksi, opettajalla on paha tapa kertoa ihan koko ajan teoriatunneilla kaikenlaisista kamalista onnettomuuksista, kohta en uskalla ikinä auton rattiin, ainakaan jos lähistöllä on kuorma-autoja tai rekkoja.

Olen tässä muutaman päivän aikana löytänyt itselleni kolmet uudet kengät, voisin laitella kuvaa niistä:
 
Kahdet ensimmäiset Prismasta (hah, lähdettiin alun perin äitin kanssa ostamaan tuorejuustoa juustokakkuun, mutta kierrettiinkin kenkäosaston kautta ja kävi näin), vikat Aleksi 13:sta.

Maanantaina kokeilin ensimmäisen kerran tehdä itse ranskalaisen manikyyrin ja meinasi kyllä mennä niiden manikyyritarrojen kanssa hermot, kun ne eivät tahtoneet pysyä millään, mutta olen kyllä aika ylpeä itsestäni. Ensimmäiseksi yritykseksi nuo onnistuivat ihan hyvin.

Ja tiistaina varattiin synttäreistäni seuraavalle viikonlopulle se tooosi kauan suunniteltu Lontoonmatka, parhaan ystäväni, äitini ja äitini kaverin kanssa. On ollutkin jo ihan mieletön ikävä Lontoota (miten johonkin paikkaan voikin kiintyä niin paljon..?), en malta odottaa.