keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Summer in pictures

Heihoi.
 
Paljon on taas lähiviikkoina tapahtunut, ja ajattelin avata tekemisiäni kuvien avulla. Olen onneksi aktivoitunut tosi paljon kuvien ottamisessa, siitä olen tyytyväinen! Viime vuonna otin kuvia yhtään mistään tosi vähän, se harmitti mua tosi paljon ja silloin päätin että tänä vuonna tsemppaan oikein kunnolla. Tämän huomaa myös siinä, että olen Instagramissakin nykyään aktiivisempi : D
 
 
Heinäkuun alussa uskaltauduin viimein heittämään talviturkin, juhannuksenakin se tuli jätettyä väliin. Samalla mökillä leikin puhelin panoraamakuvaus-ominaisuudella, en olekaan ennen päässyt kokeilemaan ja se on tosi hauskaa!


Terasseilla istuskelemassa on tullut käytyä muutaman kerran, musta on kesäisin parasta lähteä ulos nauttimaan ilta-auringosta kivojen ihmisten kanssa.


Materialistiminäni on nyt myös erittäin tyytyväinen, sillä äitini osti minulle elämäni ensimmäiset Vansin kengät! Katsokaa nyt, ne on niiiin nätit ♥


Viime viikonloppuna meillä oli poikaystäväni kanssa viisivuotispäivä ja lähdimme sen kunniaksi Helsinkiin, kun junalla niin halvalla pääsi. Kävimme aluksi syömässä Vapianossa, joka on nykyään kyllä ehdottomasti yksi lemppariravintoloistani. Tällä kertaa söin crema di pollo -pastan, jonka oli ihan sikahyvää!

Leopardinpentu!
Syömisen jälkeen suuntasimme tiemme Korkeasaareen, jonne olen hinkunut koko kesän! Ei se ollut ehkä niin jännä paikka kuin lapsuudenmuistojen perusteella odotin, mutta kivaa oli silti. Kaikenlaisia kivoja eläimiä pääsin katsomaan, mutta eniten odottamani otukset eli manulit menivät vähän ohi, kun ne olivat nukkumassa. Näimme vain harmaan möykyn perällä : (


Korkeasaaren jälkeen kävimme vielä Burger Kingissä iltapalalla (toinen kerta Suomessa!) ja terassilla, kun paluujuna lähti aika myöhään eikä kävellä enää jaksanut. Enpä ole aikaisemmin yhtä hyvää sangriaa baarista tms. saanut! Namnam.
 

Muun kuvaamisinnon myötä olen saanut myös innostuksen selfieiden napsimiseen takaisin. Se on kivaa siinäkin mielessä että musta on hauskaa jälkeenpäin aina katsella esimerkiksi hiustyylin muuttumista : D Nytkin kun kävin vasta parturissa ja hiuksista lähti pituutta aika paljon, kuvista on sitten kiva katsoa kuinka nopeasti ne kasvavat takaisin taas aikaisempaan mittaan.

Nyt minä sanon näkemiin ja ryhdyn katsomaan elokuvaa, moimoi!

4 kommenttia: