torstai 21. toukokuuta 2015

Tell them it's me who made you sad, tell them the fairytale gone bad

Oon suunnitellut kirjoittavani tämän postauksen tällä viikolla joka päivä, mutta joka kerta on tullut illalla jotain muuta tekemistä. Mutta tässä sitä nyt ollaan.

Viime viikonlopun suunnitelmiini tuli yllättävä mutta kiva muutos, kun kaverini laittoi viestiä, että lähtisinkö hänen kanssaan Sunrise Avenuen jäähallikeikalle kun oli ylimääräinen lippu. Eihän siitä nyt voinut kieltäytyä : D Helsingissä käytiin myös Vapianossa syömässä, suosittelen tosi paljon, ihan mielettömän hyvää ruokaa!

Kännykkälaatu hämärässä ei ole mikään kovin hyvä, koittakaa kestää!
Miehän siis olin ala-asteen lopulla ihan mieletön Sunrise Avenue -fani, mutta siihen aikaan en harmikseni koskaan päässyt bändiä livenä näkemään. Sen jälkeen fanitus vähän jäi useammaksi vuodeksi, mutta Out of Style -levyn jälkeen olen taas ruvennut kuuntelemaan bändiä uudelleen.


Oli hauskaa huomata, että melkein kaikki settilistan kappaleet olivat kuitenkin mulle tuttuja, ja oikeastaan kaikki lempikappaleeni sain kuulla siellä (Damn Silence!!! ♥). Ainoa mitä jäin hieman kaipaamaan, oli Diamonds.

Asiasta seuraavaan. Viikonloppuna pesimme myös taas Maisan, tällä kertaa se meni sata kertaa sukkelammin kuin viimeksi. Muutama epätoivoinen huuto kisun suusta pääsi, mutta muuten raukka alistui kohtaloonsa ihan hyvin.
 
"Mitä mun hännälle tapahtui?!"
Ensi viikonloppuna suunnataankin juhlimaan kaverin synttäreitä mökille, en ole tainnut nyt moneen viikonloppuun olla ihan vain kotona. Viikon päästäkin olisi taas Olavi Uusivirran keikka ja Helsingissäkin saatan käydä piipahtamassa. No, ihan kivaa että on tekemistä!


1 kommentti: