tiistai 14. huhtikuuta 2015

Koulukuulumisia + meikkijuttuja (Mary Kay)

Moi.

Hukun koulutehtäviin vieläkin, mutta sentään sää on kirkastunut ja suurin ahdistuksenaiheeni ratkesi viimein eilen. Sain siis harjoittelupaikan. Perjantaisesta työhaastattelusta mulle jäi tosi epävarma olo, kun se haastattelijakin sanoi suoraan, että ei mulla kyllä hirveästi kokemusta vaadituista jutuista ole, mutta eilen sainkin sähköpostin, jossa kerrottiin että minut on valittu ks. hommaan. Joudun siis nyt kesän ajan matkustelemaan Kotkaan töihin, mutta onneksi voin ilmeisesti tehdä aika paljon etänäkin.

Porukoiden kissa Elsa osaa olla todella kuvauksellinen : 3
Koulua ei onneksi ole kuin pari viikkoa, sillä pidemmäksi ajaksi jaksaminen ei kyllä millään riittäisi. Tai no, hienostihan sen burnoutin ehtii vielä näissä parissa viikossakin vetämään, kun palautettavia tehtäviä on vielä vaikka kuinka paljon... Viisi venäjän kulttuurikurssin esseetä, parityönä tehtävä portfolio Fazerista englanniksi, kolme urasuunnittelun esseetä ja johdon assistenttityöstäkin on ilmeisesti tulossa vielä ainakin yksi essee. Tenttejä mulla ei ole onneksi kuin kolme, mutta Microsoft Access -tunneilta oon lintsannut yli puolet, johdon assistenttityöstä en oikein tajua mitä mun pitäisi tenttiin edes lukea, ja international business operations in global environmentiin on yhteensä 1000 sivua luettavaa. Ehkä tästä hengissä selvitään, kun selvisin viime syksystäkin.

~

Sitten vähän epä-koulujuttujakin. Meidän koululla oli viime keskiviikkona hyvinvointiviikon kunniaksi ständejä ja menin puolivahingossa siellä ilmoittamaan itseni Mary Kayn ilmaiseen meikkineuvontaan arvonnan yhteydessä. Tänään sitten kävin tapaamassa paikallista Mary Kay -konsulttia. Mua hieman ahdisti mennä sinne, kun olen niin huono sanomaan mihinkään ei ja pelkäsin että käytän vähäiset rahani johonkin arvokkaisiin kosmetiikkatuotteisiin, joita en edes tarvitse : D

Laitoin eilen pitkästä aikaa hiukset letille.
Tapaaminen olikin tosi positiivinen yllätys! Sain itse päättää, millaisia meikkijuttuja katsellaan eikä mulle jäänyt sellainen olo että mulle väkisin tyrkytetään juttuja tai että olisi pakko edes ostaa yhtään mitään. Lähinnä etsittiin mulle kivaa (mattapintaista!) huulipunasävyä, ja puhuttiin myös hieman kulmien laittamisesta ja sain siihen paljon uusia hyviä vinkkejä.

Enhän minä sitten mitään ostamatta osannut tapaamisesta lähteä, vaan ostin itselleni yhden huulipunan, kun löydettiin mulle niin kiva sävy. Hintaa punalla oli 18,90 euroa, sillä sain siitä 15 % tutustumisalennusta.


Tällainen siis! Sävyn nimi on semihämäävästi Fuchsia, mutta siis niin. Ei tuokaan ihan täysin matta ole, mutta parempi kuin aikaisemmin hehkuttamani MaxFactorin Mulberry, jonka helmiäispinta alkoi ihanasta sävystä huolimatta loppujen lopuksi ärsyttämään.

Mary Kaylla olisi myös ollut joitakin toisia kosteuttavampia huulipunia, mutta niistä mikään sävy ei oikein miellyttänyt ja ne oli mun mielestä jotenkin tosi sotkuisia levittää. En tiedä, tuskin musta tulee jatkossakaan mikään Mary Kayn suuri massakuluttaja, mutta ihan hyvän ensikokemuksen ks. merkistä kyllä tässä sain.

~


Loppuun vielä tasapuolisuuden vuoksi kuva Maisastakin eiliseltä, kun kissaneiti yritti varastaa aamupalaleipäni. Maisa meinasi onnistua viemään toisen leikkeleen, mutta kyllä minä taas sen taistelun onnistuin voittamaan.

Huomatkaa myös tietokoneen ruudulla Spotifyssä auki oleva All Time Lown uusi Future Hearts -albumi! Siitä lisää enemmän, kun toivon mukaan lähipäivinä toteutan jonkin aikaa suunnittelemani postauksen kaikenlaisista tämänhetkisistä lemppareistani.

4 kommenttia:

  1. Onnea vielä harjoittelupaikan saannista! <3 Aivan ihanan sävyinen huulipuna, sopii sulle niin hyvin. :)

    Mulla on pari kaveria jotka myyvät myös jotain kosmetiikkatuotteita ja terveystuotteita, niin se on maailman ärsyttävintä kun ne oikein tyrkyttämällä tyrkyttää niitä tuotteitansa. Ja ne maksaa vielä ihan älyttömästi, niin ei se vaan tunnu kauheen kivalta. :( Ei tee mieli ostaa, kun ei saa ns. rauhassa tutustua niihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ♥

      Joo, toi on kyllä ihan totta, se tyrkyttäminen on superärsyttävää : D Tai kun mie en tykkää kaupassakaan jos myyjä tulee väkisin neuvomaan, vaikka ois jo sanonut ettei tarvi apua. Tykkään ennemmin tutkailla rauhassa itse ennen kuin teen ostopäätöksen.

      Poista
  2. En enää muista mistä blogista tänne eksyin, mutta ihania kisuja! Kuulosti myös kivalle tuo meikkineuvontakokemuksesi, itsekin pelkäisin tyrkyttämistä tuollaisessa tilanteessa.

    VastaaPoista