tiistai 31. maaliskuuta 2015

Heipodei.

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, tämä kevät yllätti kiireisyydellään, luulin että koulun suhteen olisi ihan leppoisaa mutta aika stressaavaahan tämä on ollut. Halusin kuitenkin tulla kertomaan olevani hengissä (ihme kyllä) ja vähän höpisemään kuulumisistani.


Kuten varmaan moni muukin, ehdin olla jo niin innoissani kun säät lämpenivät ja ulkona oli niin aurinkoista koko ajan... Auringonpaiste ja lämpö piristivät mielialaakin ihan hirveästi, mulla oli ihan eri tavalla energiaa saada aikaiseksi kaikenlaista. Nyt tämä vallitseva sää ja ikävä takatalvi masentavat sitten oikein kunnolla : (

Tämänhetkiset kurssit tosiaan osoittautuivat aika paljon työläämmiksi kuin osasin odottaa. Kaikenlaisia deadlineja on vähän väliä ja motivaation taso vaihtelee aika reippaasti. Välillä mulla on ihan hirveästi intoa väkertää kaikenlaisia typeriä tehtäviä ja esitelmiä kaikenlaisesta, mutta välillä taas tekee mieli käpertyä peiton alle ja olla viikkoon tekemättä mitään....

No, onneksi tämä jaksokaan ei kestä enää kuin nelisen viikkoa plus päälle tenttiviikko, mutta se vain tarkoittaa sitä, että isoimpien ja työläimpien juttujen deadlinet lähestyvät uhkaavasti... Sitten alkaakin "kesäloma" ja mulla toivon mukaan vihdoin nyt on se paikka syventävään harjoitteluun. Eilen koin pienen hermoromahduksen harjoittelupaikattomuuden takia, mutta tänään onneksi sain vastauksen yhteen hakemukseeni ja taitaa homma järjestyä : 3


Loppukevennykseksi(?) random selfie! Olen nyt innostunut huulipunista ihan hirveästi ja olen yllättänyt itsenikin, kun pari vähän tummempaakin punaa on usein löytänyt tiensä arkimeikkiini : ) Sopii mun mielestä kivasti punaisiin hiuksiin ja mun vaatteisiin, kun käytän nykyään niin paljon ruskeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti