perjantai 6. joulukuuta 2013

We've seen it all before, but this one's different

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Keskiviikon Itsenäisyyspäivän gaala meni oikein hienosti, ainakin siihen asti, että siivotessa sain ison tikun jalkapohjaani ja se on vieläkin aika kipeä. Kaikki asiat, joiden pelkäsimme menevän pieleen, menivätkin juuri niin kuin pitikin. Innostuin tanssimisesta ehkä hieman liikaakin, mutta ainakin oli hauskaa.

Omalla kamerallani en ehtinyt ottaa kuvia yhtään, se jäi yläkertaan kassin pohjalle koko ajaksi. Yritän kuitenkin katsella näitä muiden lisäämiä kuvia, että josko siellä olisi minusta tai mekostani joku siedettävä otos laitettavaksi tänne.

Eilen tapahtui jotain hyvin suuresti mieltäni mullistavaa. All Time Low tulee helmikuussa ihan omalle keikalleen Suomeen, ennen he siis ovat soittaneet täällä vain festareilla.

All Time Lowsta on viimeisimmän vuoden aikana tullut minulle ihan mielettömän rakas bändi ja kävinkin heitä katsomassa kesäkuun lopulla Rock The Beachissa. Se oli yksi elämäni parhaista kokemuksista, joten tietysti olin koko eilisen ihan sekaisin onnesta kun tajusin, että pääsen elämään sen kokemuksen toiseenkin kertaan. 

Vaikka tiedän, ettei ATL ole Suomessa niin älyttömän suosittu bändi että liput voisivat heti loppua kesken, minua jännittää hieman, että saankohan varmasti hankittua itselleni ne liput maanantaina. Enköhän minä.

Tähän loppuun vielä haluan laittaa lempikappaleeni All Time Lowlta, Backseat Serenaden.


Video ei ole ehkä maailman mielikuvituksekkain, mutta kappale vain on täydellisyyttä hnnnngh ♥

2 kommenttia:

  1. Tykkään myös All Time Low'sta, mutta en vain pysty sitä enää oikein kuuntelemaan. Liikaa muistoja...

    VastaaPoista