lauantai 14. joulukuuta 2013

Kiireinen joulukuu

Hieman tylsä viikonloppu, en ole tehnyt hirveästi muuta kuin siivoillut. Minulle nousi eilen kuume ja peruttuani eilisen työvuoron minulle laitettiin viestiä, että tämänpäiväinen vuoronikin oli vaihdettu pois. Enää yksi työvuoro siis ensi viikonloppuna jäljellä, jos nyt ensi viikolla uskaltaisin käydä sanomassa, että lopetan.

Paras ystäväni kävi sentään täällä tänään, saimme vaihdettua kuulumisia oikein kunnolla. Poikaystäväni lähti tylsyyttä karkuun kaverilleen äsken, ja ajattelin katsoa vihdoin Pilvikartaston tässä illan aikana.

Torstaina minulle iski pienoinen paniikki, kun kävin opon juttusilla koulutusohjelmanvaihdoksen takia ja hän oli sitä mieltä, että minun kannattaisi mennä työharjoitteluun jo tänä kesänä. Olin jo ehtinyt luulla, että se olisi minulla edessä vasta puolentoista vuoden päästä. No, pitää alkaa kysellä paikkoja läpi. Hermostuttaa, kun osa parhaimmista harjoittelupaikoista on jo varmasti mennyt.

Olemme lähipäivien aikana katsoneet How I Met Your Motheria enemmän kuin olisi viisasta ja eläydyn siihen sarjaan jo vähän liikaa. Kakkoskauden alku aiheutti minussa melko voimakkaita tunnereaktioita, vaikken yleensä edes itke about ikinä leffoja tai tv-sarjoja katsoessa :o


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti