tiistai 27. marraskuuta 2012

This won't hurt more than a pinch

Randomia ja epämääräistä selostusta tulossa.

Eilinen harjoitusinssi meni melkoisen metsään, eikä päivä muutenkaan ollut kovin kehuttava, illalla olin ihan romahduspisteessä. Tänään ajotunnilla luottamus itseeni kasvoi, kun kaikki eilen vaikeuksia tuottaneet jutut menivät ihan hyvin. Kyllä minä selviän.

Lontooseen lähtö on jo ihan lähellä ja vähän alkaa jo jännittää. On ollut niin kova ikävä sitä paikkaa. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta on hassua, kuinka paljon yhteen kaupunkiin voi kiintyä.


Sain myös tässä pari päivää sitten idean postaukseen, jossa esittelisin muutaman lempivaatteeni. Jos vaikka ensi viikkoon mennessä saisin kuvailtua niitä.

NaNon suhteen kävi yhtä aikaa hyvin ja huonosti. Niin monta kirjoittamatonta päivää tuli tässä välissä, ettei sen viidenkymmenentuhannen saavuttaminen enää ole minun tahdillani mahdollista. Tämänhetkinen 29k on kuitenkin itseltäni ihan mieletön saavutus, olen tyytyväinen siihenkin. Ensi vuonna sitten - kolmas kerta toden sanoo?

3 kommenttia:

  1. MMMmm mie kanssa voisin ensvuonna nanoilla! :) Hihh..

    Koska sulla on se ihan varsinainen inssi? Mullaki kusi se harjotusinssi aika totaalisesti. Se oli niin outoo ku kokoajan olis tehny miel kysellä, mut ei ois saanu.

    Ja lontoosee? EPääääää! Haluun kans jonnekki, mieluiten italiaa vaik Luccaa. Ah, viekää mut italiaa. Okei, Brighton ois kans aika jeespoksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei ^^ Se on ihan hauskaa, varsinkin jos voi avautua ja jutella muiden nanoilijoiden kanssa, tuli tänä vuonna huomattua...

      Torstain.. Mulla kävi eilen silleen, että olin koko ajan kysymässä jotain mut tajusin etten saakkaan vastausta, niin höpisin sitten itekseni ääneen :''D

      Poista
  2. Lontoo on kyllä ihan mielettömän ihana paikka! :)

    VastaaPoista