keskiviikko 1. elokuuta 2012

I'm sleeping my way out of this one

Amsterdam oli kiva. Ei sellainen kaupunki, johon olisin rakastunut tai jonne haluaisi päästä välttämättä uudestaan, kuten vaikka Pariisi, Lontoo ja Berliini, eikä siellä ollut ihan niin hirveästi nähtävyyksiä ja tällaista, mutta kuitenkin. Olin aika huonolla tuulella väsymyksen takia ja se ehkä vähän latisti niitä neljää päivää ja kunnolla innostuin taas vasta viimeisenä päivänä lentokentällä - lentokentillä ajan tappaminen on ehkä paras asia ulkomaille lähtemisessä. Ja olen vieläkin vahvemmin sitä mieltä, että haluan vielä joskus lentokentälle töihin.

Tässä pari kuvaa ja vaatteet, jotka sieltä lähtivät mukaan:




Paita ja housut kaikki C&A:sta (ja ihastuttava päiväpeittoni taas vaihteeksi kuvaustaustana), en osannut missään muussa kaupassa shoppailla, kun tykästyin C&A:han taas vaihteeksi niin paljon. Murr, miksei niitä ole Suomessa..? Niin, ja lisäksi mukaani lähti Queenin The Miracle -levy, mutta sitä en nyt jaksanut kuvailla.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thanks ^^ olin aika happy kun löysin noi, oon ettinyt tonsävyisiä housuja, kun muutama viikko sitten hajotin (tein vähän liian läheistä tuttavuutta rappusten ja kivisen kuistin kanssa, polveen nätti reikä...) nuo rusertavanvihreät housuni :'D

      Poista