maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuun kuulumisia

Elossa ollaan, hei taas.

Nämä mun alun selittelyt kirjoittamattomuudesta kuulostaa varmaan aina ihan samalta, mutta tällä syyslukukaudella koulujutut vaan vie kaiken mun energiani. Pari viikkoa vielä niin sitten hellittää jo hieman, mutta tällä hetkellä on aina veto ihan pois aina kun saa kaikki ns. pakolliset jutut hoidettua.


Marraskuun alussa olin Turussa Tradenologia, joka siis on sellainen jokavuotinen iso tradenomien tapahtuma. Siellä oli ihan hirmu kivaa, joskin rahaa siellä meni ihan liikaa eli loppukuu on nyt sitten köyhäilty.

Tradenologian ekan päivän jatkoilla oli esiintymässä Spekti, joka kyllä suoraan sanottuna oli esiintyjänä vähän lame...

Maisalle kuuluu hyvää, tyytyväiseltä se on täällä meidän kanssa vaikuttanut. Vähän se yrittää kaikenlaisia tihutöitä tehdä, mutta aika helpolla ollaan silti päästy. Pahin on ollut varmaan viimeviikonloppuinen säkkituoliin pissaaminen : D

Ikkunoista tiirailu on parasta puuhaa aamuisin!

Mulla oli viikko sitten synttärit (vihdoin olen 20!) ja sain vanhemmiltani lahjaksi Samsung Galaxy Tablet 4:n. Mallin sain siis valita itse, ja olen ollut tähän tosi tyytyväinen. Tabletti on mulle tosi kätevä, kun koulussa tarvitsee konetta aika paljon ja läppäriä en millään jaksa sinne aina kuskata. Muutenkin tuo on kiva uusi lelu, olen koukuttanut itseni parin vuoden tauon jälkeen taas Fruit Ninjaan : D

Nyt sanon taas hei hei, pitää jatkaa kouluhommia!

2 kommenttia:

  1. Voi ei Spekti :D Se oli tääläkin tossa syksyllä, niin surkea baarikokemus ku vaan voi olla! Ihan ei iskeny sen musa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei : D tai vaikken tollasesta musasta tykkääkään, niin osa tuon genren tyypeistä sentään on esiintyjinä hyviä ja sen takia ihan jees katsoa... Musta Spekti ei ollut sitäkään : D

      Poista