maanantai 13. lokakuuta 2014

Uutisia

Ostospostaus saa nyt vielä hetken odottaa, kun haluan höpistä muuten vain. Välissä pari syksyistä kuvaa, joita innostuin räpsimään viime torstaina kävellessäni koulusta kotiin. Syksy ei ole mikään suosikkivuodenaikani, mutta on tuolla kyllä nyt nättiä!


Meillä on vielä pari muuttolaatikkoa purkamatta ja parit verhot pitää vielä metsästää, mutta muuten muutto alkaa olla hoidettu. Mulla alkoi nyt tenttiviikko ja mulla ei ole tenttejä kuin tänään ja torstaina, joten on aikaa siivoilla loputkin pahvilaatikot tms. pois.
Ihan hyvin ollaan tähän uuteen asuntoon kotiuduttu ja onhan tämä nyt paljon kivempi kuin edellinen. Tuntuu, että tilaa on vieläkin enemmän, vaikka samankokoisethan nämä taitavat olla.

Sitten varsinaisiin uutisiini.. Alkaa olla koko ajan varmempaa, että ensi viikolla meille tulee kissa! ♥
Kävimme lauantaina KSEY:n eläintalolla, kun siellä oli avoimet ovet ja rakastuimme siellä yhteen nättiin tyttökissaan ja päätimme varata sen. Menemme loppuviikosta vielä katsomaan Bellaa (sille eläintalolla annettu nimi, käymme vielä neuvotteluita lopullisesta nimestä) uudestaan ja silloin toivottavasti sitten sovitaan, milloin haetaan neiti kotiin. Kaikki tavarat on oikeastaan jo hankittu, jännää!

Nyt on pakko paneutua taas venäjään, tunnin päästä on tentti... Aamuinen esimiestyön tentti meni niin penkin alle, että ehkä siitä motivoituneena jaksan näihin kahteen muuhun tällä viikolla olevaan tenttiin panostaa vähän paremmin... Kyllä minä viikonloppuna luin, mutta yhtään mitään ei vain jäänyt päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti