sunnuntai 16. joulukuuta 2012

An Unexpected Journey

Kuten otsikosta joku varmasti osaakin päätellä, tässä olisi jonkinlainen arvosteluyritelmä Hobitista, jonka kävin perjantaina katsomassa. 2D:nä näin elokuvan, vaikka se olisi varmasti ollut näyttävä 3D:nä ja tällaiseen elokuvaan se varmasti sopiikin.

Pidin kyllä kovasti, vaikkei se ehkä ihan niin hyvä ollut, kuin ylitsemenevän hypetyksen perusteella olisi voinut kuvitella. Se ei ollut liian nopeatempoinen fantasiaelokuvaksi ja vaikka minulla Hobitin lukemisesta on niin monta vuotta, etten muista siitä mitään, pysyin kyllä hienosti kärryillä. Eli sellainenkin, joka ei kirjaa ole lukenut, pysyy hyvin mukana juonenkäänteissä. Ainakin tässä osassa. Ei sitä tiedä, jos asia muuttuu kahdessa jäljellä olevassa osassa, kun niissä kuitenkin tapahtuu paljon enemmän.

Martin Freeman oli täydellinen valinta Bilboksi ja aika luttana. Kääpiöt olivat hauskoja ja erityisesti Kili oli tosi aww. Muutenkaan näyttelijöistä minulla ei ole yhtään valittamista.

Tunnuskappale Misty Mountains Coldiin tykästyin kovasti, varsinkin matalaäänisten kääpiöiden laulamana se kuulosti oikein hienolta.

Jään siis odottamaan innolla jatko-osia.


2 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin nähdä tuon, ja nimenomaan ihan normaalina, enkä 3D-versiona. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta 3D on ihan kiva piirretyissä elokuvissa, mutta muuten mieluummin kyllä tulee aina 2D:na katsottua elokuvat : )

      Poista