torstai 25. lokakuuta 2012

Cover songs

Kun en niitä zombi-kuvia ole kaveriltani vielä saanut eikä muitakaan tärkeämpiä postausaiheita ole, ajattelin tehdä tämän jo jonkin aikaa suunnitelmissa olleen postauksen. Jotain tämäntyylisiä olen ajatellut lähiaikoina tehdä muitakin, vähän niin kuin kiinnostuksenkohteideni esittelynä (musiikki, elokuvat, tv, tms.).

Eli tässä kerron muutamasta suosikkicoverbiisistäni, sillä minusta coverit ovat aina melko mielenkiintoisia. On kiva kuulla eri versoita samasta kappaleesta ja joskus käy niin, että joku coverversio kuulostaakin paljon paremmalta kuin alkuperäinen. Se on tavallaan vähän ristiriitainen tilanne, koska kappale on kuitenkin sen alkuperäisen esittäjän tekemä ja ilman sitä versiota ei olisi covereitakaan.


Tähän kappaleeseen tutustuin The Vampire Diariesin kautta, nimittäin Skinny Love soi toisen kauden päätösjaksossa. Alkuperäisesittäjä Bon Iveristä en ole oikein ikinä hirveästi innostunut, se laulajan ääni on jotenkin hirveän häiritsevä. Skinny Love on kuitenkin kappaleena ihan mielettömän ihana, onneksi siis on olemassa Birdyn versio. Birdy on tehnyt paljon myös muita covereita, kannattaa tsekata myös esim. Shelter.


Third Eye Blindin alkuperäinen versio on kyllä varmaan loppujen lopuksi parempi (ja P!ATD:n veto nyt on liveversio), mutta Brendon Urien ääni sopii kyllä Slow Motioniin tosi hyvin ja aiheuttaa aina kylmiä väreitä, varsinkin jos kiinnittää huomiota lyriikoihin.


Tämä aiheuttaa minussa ihan mielettömiä fanityttöreaktioita, ei ehkä vaikeaa ymmärtää miksi. Tenacious D:tä en oikeastaan ole edes pahemmin kuunnellut, joten alkuperäisestä versiosta en osaa sanoa mitään. Ja olen aika varma, että tästä löytyy monta muutakin coverversiota.


Alkuperäisestä esittäjästä en tiedä, tästä on kyllä tehty hirveä määrä muitakin covereita. Mutta 2010 NME:n lukijat valitsivat Musen version Feeling Goodista kaikkien aikojen parhaimmaksi coverkappaleeksi. Eikä syyttä.


Suhtaudun usein hieman nihkeästi akustisiin covereihin, mutta tätä rakastan ihan vain Gaben äänen takia.


Tästä oikeasti vähän hävettääkin sanoa, mutta tämä versio hakkaa Rolling Stonesin alkuperäisen version mennen tullen. Tähän kappaleeseen vain sopii tämä raskaampi ote ja naisen ääni. Tämä kappale oli Punk Goes Classic Rock -levyllä, jossa monet muutkin punk-bändit (siitä voi kyllä olla montaa mieltä, ovatko kaikki esittäjät oikeasti punk-bändejä) tekivät oman versionsa classic rock -kappaleista (esimerkiksi Forever The Sickest Kidsin Crazy Train on aika hauska). Näitä Punk Goes... -albumeita on tehty muitakin, kaikki ovat kuuntelemisen arvoisia.


Tämäkin on vähän outoa sanoa, mutta vaikka pidänkin Michael Jacksonin musiikista ihan mielettömästi, Beat It on aina ollut mielestäni vähän tylsä ja Fall Out Boyn versiossa on paljon enemmän asennetta. Älkää nirhatko.

2 kommenttia:

  1. Moi, mulla olis sulle haaste, klik! Vastailehan ihmeessä, mikäli haluat. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yay, kiitos ^^ Varmaan tässä lähipäivinä vastailen : )

      Poista